tiistai 3. marraskuuta 2015

Joululahjat tytöille hankittu! mutta...

MARRASKUU! Nyt voi jo puhua joulusta!

Tänä vuonna olen ollut aikaisemmin valmis joululahjojen suhteen, kuin koskaan ennemmin. Olen ostellut pitkin vuotta lahjoja alennuksesta ja kirpputoreilta. Lisäksi tehnyt osittain niitä itsekin. Osa on vielä vaiheessa ja osa tekeillä, suurinpiirtein kaikki on kuitenkin listattu!

Pienten tyttöjen joululahjat on jo hankittu ja paketoitu, muutaman jätin T:n hoidettavaksi, mutta muuten kaikki on jo kellarissa jemmassa. MUTTA. Aina se mutta. Miten tässä hommassa voi koskaan olla valmis? T on sitä mieltä, että pari pakettia per nenä riittää hyvin. Minä olen sitä mieltä, että varsinaista määrää en tahdo määritellä, mutta kyllä niitä paketteja saa olla. Ensisijaisesti olen sitä mieltä, että meidän vanhempien tehtävä on huolehtia paketteihin kaikki sellainen, mistä tytöt ovat puhuneet/halunneet/tai mitä he tarvitsevat. Kaikki muut paketit sukulaisilta yms. on vaan extraa!

Mikä on sitten sopiva määrä paketteja per nenä? (nyt puhun lasten paketeista) Laskimme viime vuonna, että kaikkineen kumpikin likka sai n.30 pakettia täältä meidän puolelta. Voit kauhistella tätä. Minäkin kauhistelin sen pienen ohikiitävän hetken, kunnes lopetin.

Minä rakastan paketteja. Rakastan antaa niitä, keksiä mitä sinne sisään laitetaan, paketoida ne nätisti ja katsoa kun toinen ihminen saa ne. Varsinkin, kun emme normaalisti arjessa tytöille ostele leluja. Joskus harvoin ja usein nekin kirpputorilta. Siksipä minä haluan antaa heille paljon lahjoja jouluisin ja katsoa heidän riemuaan. Minäkin olin joskus pieni ja haluan heille samanlaisia ihania muistoja jouluista.

Tänä vuonna olen siis hankkinut paketit jo. Tai no... niitä on jo kymmenkunta per likka. Ongelmana on vaan se, että minä keksin niitä koko ajan lisää!! Varsinkin kun itsellä on sellainen olo, että voisin tehdä itse heille vielä sitä ja tätä ja tuota... Niin kuin vaikka eilen. En paljasta vielä mitä, mutta alustavat ompelut on nyt tehty.


Kyllä nuokin jomman kumman paketteihin liitetään, tietysti. Onhan joulu antamisen aikaa :)

ps. voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik! Muista myös merkitä ruksi Arjenkaunisnainen FB-sivun etusivin tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, niin näet kaikki blogin päivitykset heti omassa uutisvirrassasi. Jos tykkääjiä tulee seuraavaan merkkipaaluun eli 100 saakka, pistän pystyyn arvonnan!

pps. arjenkaunisnainen on myös Instagramissa, voit seurata minua myös siellä, klik!

Ei kommentteja: